sunnuntai, 17. heinäkuuta 2011

klip, klop, klip, klop, hevonen on pop!







Eilen oltiin kyläilemässä koko päivä mun siskon luona. Serkkutytöt vietiin ratsastamaan, ja voi ihanuus niitä vanhoja issikoita! Menetin sydämeni ihan täysin ihanalle 20vuotiaalle islanninhevoselle, aww <3
Talutin omaa tyttöä tunnin ajan, ja neiti jaksoi hienosti ja olisi voinut vieläkin jatkaa. Käytiin myös maastossa ja sai lopuksi harjata heppaa! Kyllä oli sellanen unelmien täyttymys meidän heppafanille, että tätä muistellaan varmasti pitkään ja hartaasti!

Pojat kävi sillä aikaa tutustumassa panssarimuseoon, ja kyllä riitti kertomista. Varsin kiva päivä oli kaikilla. Nautittiin hyvästä ruuasta, jälkkäristä, tärkeiden ihmisten seurasta, lasten leikeistä ja kirmailusta pitkin pihaa, sadekuuroista, eläimistä ja seesteisistä maalaismaisemista, ai että olikin kaunista. Maalaistyttö mikä maalaistyttö, siitä en varmaan ikinä mihinkään pääse, vaikka kaupungissa nyt asutaankin. Taas tuli kauhea oman talon kaipuu, jospa se joskus tulisi sitten vastaan.

Kuvat on vanhoja, kamera oli kyllä mukana, mutta en pystynyt kuvaamaan, kun mun pitikin taluttaa typykkää. Mutta vähän samat fiilikset oli eilen kun kuvassa.

0 kommenttia: